perjantai 22. huhtikuuta 2011

Kymmenen lempitarviketta

Xing ja Riikka virittivät hauskan pikku haasteen kymmenestä lempitarvikkeesta. Innostuin heti ja tein listankin, mutta nyt olen jo ehtinyt unohtaa, minne talletin listan...! Tässä siis hatusta vedettynä uusi lista.

Minun lempitarvikkeeni, satunnaisessa järjestyksessä:

1. Kuviopaperit. Rakastuin niihin jo ennen kuin aloin skräpätäkään! Aluksi vain ihmettelin niiden suurelta tuntuvaa, neliömäistä kokoa ja muotoa. Ja kun aloitin skräppäyksen, täysi 12x12 sivu tuntui liian isolta tehdä, joten tein 8x8 -sivuja. Minulla ei ole varsinaisia lempivalmistajia, enkä koskaan käytä tarkoituksella saman sarjan papereita.

2. Kaksipuolinen teippi. Nykyisin käytän pääasiassa Bilteman kaksipuolista, koska siitä saa helposti sopivan kokoisia paloja, mutta pidän myös valokuvien kiinnittämiseen myytävistä pikku neliöistä sekä erilaisista GlueDots -valmistajan teipeistä, joita sain ison kasan Leikkaa & Liimaa -tapahtumasta sponsorilahjoituksina.

3. Fiskarsin teräväkärkiset pikku sakset. Yhä enemmän leikkaan kuviopapereiden kuvioita ja teen itse kukkia, joten terävät pienet sakset ovat ehdottoman hyvät. Lisäksi kärjillä voi tehdä reiän haaraniittiä varten.

4. Haaraniitit. Välillä en ole käyttänyt niitä paljoakaan, mutta nyt alkuaikojen skräppäysrakkauteni on taas mukana melkein joka sivussa. Haaraniitti on sekä koriste sellaisenaan että tekninen ratkaisu siihen, miten saa painavia kierrätysroskia kuten rautalankaa, tai paksuja koristekerroksia pysymään kiinni sivussa.

5. Paperileikkuri. En ole tarkka skräppääjä ja silppuan usein silmämääräisesti mittailematta, mutta jossain vaiheessa aloin kaivata sitä ettei tarvitsisi aina leikata pikku saksilla isoja papereita. Käytössä on Fiskarsin leikkuri, jota myydään kaikkialla, mutta minusta se on huono. Se ei leikkaa ihan suoraan vaan siinä voi tulla jopa kahden millin heitto, ja terät tylsyvät nopeasti. Etsin parempaa vaihtoehtoa, mutta odotellessa sinnittelen nykyiselläni.

6. Nitoja. Tavallinen toimistonitoja ja värilliset niitit ovat mukana monessa sivussa, ja kiinnittävät asioita siinä missä haaraniititkin.

7. Musta kuulamustekynä. Ei siis kuulakärkikynä vaan sellainen kosteamusteisempi. Olen kirjoittanut niillä melkein kaiken teini-iän päiväkirjamaratoneista saakka, ja edelleen oma käsialani on luontevinta niillä kirjoitettuna. Käytän harvoin muunlaisia kyniä tarinoinninkaan kirjoittamiseen.

8. Liituvärit. Helppo tapa saada ohutta sävyvaihtelua paperien reunoihin tai mihin vaan! Minulla on ehkä 15-20 kirkkaan värin laatikko kotikäytössä ja lisäksi pienempi kuuden syysvärin paletti, jotka ovat kaikki runsaassa käytössä. Koska pelkään värinappien halkeamista kuljetuksessa, en uskalla ottaa tapahtumiin mukaan isoa laatikkoani ja tunnen oloni hiukan vajavaiseksi...

9. Aakkostarrat. Aluksi pidin niitä kerskakulutuksena. Sitten kuitenkin hurahdin niihin otsikoiden teossa. Lempiaakkostarroja en pysty nimeämään, pidän sellaisista jotka kestävät pientä runtelua, kuten värin vaihtoa ja hiomista.

10. Glossy Accents. Joskus jopa siinä käytössä mihin se varsinaisesti on tarkoitettu, eli kirkkaan lakkapinnan tekemisessä koristeeseen! Useimmiten käytän sitä kuitenkin teräväkärkisenä pikku liimana vaikka itsetehtyjen koristeiden kokoamisessa tai niin pienten juttujen kiinnitykseen, että teippi on liian suurta. Glossyn ainoa varjopuoli on pitkähkö kuivumisaika.

Listalle hinkuivat myös kynsiviila sekä neula, joita käytän distressaukseen, nauhat, kierrätysroskat sekä Spotify, joka on nykyään päällä lähes aina kun skräppään. Jopa niin, että kun katson tekemääni sivua, muistan usein mitä kuuntelin kun tein sitä...

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Vaihtelua skräppäyksen lomaan

Minulla on usein monta kirjaa yhtä aikaa meneillään. Olen jo pitkään ajatellut, että minun pitäisi tehdä kirjanmerkkejä itselleni, ettei kirjojen välissä olisi aina ties mitä lipareita. Olen myös ajatellut tehdä niitä pieninä sarjoina, pari kolme kerrallaan, ehkä samaan tapaan kuin ATC:eja tehdään. Tässä ensimmäiset kaksi.
Tekstit selittyvät vaalien jälkeisellä alakulolla. Värit tulevat lintukuviopaperin väreistä. Taustan oranssit ruudukot on tehty mustan huoparistikon taustapaperin päältä leimaillen ja vähän täsmennetty tusseilla. Reunoilla oranssia ja vihreää liituväriä. 4/100.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Suloista spanielille

Tässä on selkeä pikku sivu, jonka tekeminen kuitenkin oli tosi tuskaa. Olin väsynyt ja huonotuulinen, ja sotkiessani kuivuneella skräppäysmaalilla onnistuin tuhoamaan ensimmäisen sivun ja kuvan. Halusin vaaleanpunaisen kaunokirjoitusotsikon mustalle paperille! Halusin kukanmuotoisen sivun! Ääh.

Sitten muistin embossausjauheet. En ole juurikaan embossaillut: aikanaan tein ensimmäiset kokeilut leivänpaahtimen kanssa, ja sehän nyt ei ole kovin mukavaa puuhaa. Ostin sittemmin kuumapuhaltimen, mutta jouduin säilyttämään sitä erillään muista tarvikkeistani ja unohdin koko kapineen. Nykyään se on helposti saatavilla askartelukaapissani. Aluksi leimasin otsikon sanan "iloinen" eri paperille, embossasin ja leikkasin irti. Hyvä. Sitten uskaltauduin kirjoittamaan ja embossaamaan suoraan sivuuni: sekin onnistui. Leimasin vielä koukeron paperin reunaan ja sekin onnistui. Lopputulos on mieleinen ja nyt vain ihmettelen, miksi en ole aikaisemmin muka uskaltanut tehdä kohokuviointia ja leimailuja suoraan skräppisivuihini!

Tekemäni sivu on suloisempi kuin useat sivuni. Se johtuu kuvassa olevasta hoitokoirastamme, joka asuu meillä muutaman kuukauden. Kuvitelkaa nyt pääkalloja noiden silmien viereen! Jotta ei olisi ihan liian imelää, kuuntelin vanhaa Annihilatoria sivua tehdessäni ;) Ja sivuhan on 3/100 omassa pikku projektissani.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Kevätihmiset älkööt vaivautuko!


Yleisenä elämänasenteena en kannata negatiivisuutta ja vihaisuutta. Erään asian suhteen teen kuitenkin tietoisen poikkeuksen: Olen antanut itselleni luvan inhota kevättä niin paljon kuin jaksan! Maaliskuun voisi poistaa kalenterista ja universumista kokonaan. Energiani on tosi vähissä enkä esim. jaksanut skräpätä maaliskuussa oikeastaan ollenkaan, en edes mentaalisesti.

Halusin nyt kuitenkin palata lempipuuhaani, ja rangaistakseni kevättä ajattelin skräpätä aiheesta ja siihen sopi masentava vaaleansininen-musta-valko-harmaa -värimaailma. Taustapaperi oli vaikeiden papereideni joukossa (jo toisessa sivussa peräkkäin?!) mutta pääsi palvelukseen muotoonleikattuna. Otsikko on lainattu Sielun Veljien hienosta Kevät -kappaleesta. Lisäksi tunnelmaan sopi pitkään varjelemani Matti Pellonpää -postimerkki! Mustat kukat ovat napakkaa muovitettua kangasta, jotka päätyivät askartelukäyttöön rullakaihtimen kavennuksessa, ja musta metallikiehkura on jonkin paperilehtiön kierrettä. Kevät paljastaa kaikkea outoa lumen sulaessa, joten kierrätys sopii teemaan hyvin! Kannattaa valita vihollisensa hyvin - tätä sivua oli tosi hauskaa tehdä ;)

Niin, ja tämä oli siis 2/100.

Kollektiivinen vauvamuisto

Berliinin eläintarhan kuuluisa jääkarhu Knut kuoli yllättäen maaliskuussa ja se tuntui surulliselta, sillä olin itsekin ihastellut Knutia pentuna. Berliininkuvieni jämien joukossa oli joitain kuvia Knutin esityksestä, ja viikonloppuna tein sivun aiheesta.

Skräppimojoni on viime aikoina ollut aika alamaissa, mutta välillä on tehnyt mieli hypistellä tarvikkeita. Olen leikellyt papereita muotoon ja tehnyt yhdistelmiä kuviopapereista. Tässä kehyksenä oleva ruudullinen paperi on tullut minulle jostain ja ollut vaikeiden papereiden joukossa odottamassa kohtaloaan. Nyt sille löytyi tarkoitus. Tarinointilappu puolestaan on vanhan passini ylimääräinen sivu: otin passin askartelukäyttöön, ja tarkoitukseni on skräpätä myös passi itse.

Sivu on myös 1/100: olen ottanut oman haasteen olla ostamatta lisää tarvikkeita ja toisaalta skräpätä enemmän. Niinpä ajattelin tehdä 100 sivua, korttia tai muuta paperiaskartelua minulla jo olevista askartelutarvikkeista ennen kuin ostan lisää. Poikkeuksen tähän tekevät maalit ja lakat, sillä haluaisin maalata enemmän skräppisivuihin ja ehkä kokeilla suihkuteltavia värejä ja gessoa, mutta varsinaisia skräppäystarvikkeita en aio nyt hetkeen ostaa. Lisäksi olen perustanut "100 asiaa joista haluan skräpätä" -listan, johon kirjoitan aiheita sitä mukaa kun niitä tulee mieleen. Olen myös ajatellut kokeilla skräpätä useita sivuja samasta kuvasta, siten että niihin tulee erilainen tunnelma ja eri tarina - mutta tästä lisää tuonnempana.

Muoks. En ole pohtinut kummempaa aikarajaa 100 tuotokselleni. Kuvittelisin, että tänä vuonna ei enää tarvitse shoppailla, koska en yleensä ole kovin tuottelias.