perjantai 22. tammikuuta 2010

Alkaneen vuoden askartelufiiliksestä

Monet askartelijat ovat valinneet uuden vuoden kunniaksi voimauttavia sanoja tai teemoja. Itse en osaa kiteyttää askartelutavoitteitani yksittäiseen sanaan, mutta haluaisin
- tehdä enemmän itse koristeita ja tuunata oudoista roskista askartelutarvikkeita
- laajentaa ja syventää scrapbookingini teemoja
- kokeilla uusia tekniikoita ja kaikenlaisia uusia ideoita
- käyttää enemmän omaa käsialaani ja muutenkin oman käteni jälkeä

Tässä on sivu, jossa olen hiukan toteuttanut osaa tavoitteista: tallensin erään tragikoomisen perheasian ja käytin omatekoisia koristeita. Minulla on paljon isältäni jääneitä epäselviä kuvia, joissa hän kantaa ties kenen sukulaisensa arkkua hautajaisissa. Ajattelin heittää kuvat pois, koska niillä ei tuntunut olevan merkitystä minulle, mutta sitten tajusin, että vaikken tunnekaan vainajia tai muita sukulaisia kuvissa, niihin tallentuu tietty aspekti isäni elämästä.
Otsikon yksi sana on kirjoitettu tussilla ja sitten vedin päälle Glossy Accentsia saadakseni siitä kolmiulotteisemman.
Valmista journalinglappua piti tehostaa mustalla, että siitä tulisi kiinnostavampi. Taustapaperin siivekäs enkeli erottuu paremmin, kun sen siivet on osittain leikattu irti.

Nahkainen kukka on leikattu vanhasta lompakostani. Pidin lompakosta ja harmittelin sen hajoamista, mutta nyt se jatkaa palvelustaan askartelukoristeina.