Arkistojen kätköistä

Edellisen postaukseni jälkeen aloin miettiä, miten yleensä olen käsitellyt vaikeita, vaaleansinisiä thickersejä ja löysin pari julkaisematonta sivua, joissa olen käyttänyt niitä.
Ensimmäinen on sivu, jonka tein Leikkaa&liimaa -tapahtumassa viime kesäkuussa. Sivu on oikeastaan pari tälle sivulle, joka myös on skräpätty isäni jäämistöstä löytyneistä päiväämättömistä, epämääräisistä valokuvista. Vaaleansiniset kirjaimet on värjätty promarkereilla rusehtaviksi.

Allaolevassa 6x12 -sivussa ei poikkeuksellisesti ole tarinointia. Yritin kirjoittaa sellaista, mutta oikeita sanoja ei löytynyt. Niinpä skräppäsin vain kuvan, jossa olen työpaikkani katolla etsimässä vuotokohtia, sekä työpaikkani yläpohjasta löytyneen rautanaulan. Muistan itse, mitä ajattelin kaiken tuon tapahtuessa. Vaaleansinisistä kirjaimista tuli mielestäni kauniit, ja taustapaperin kukkien varret ovat samalla tavoin kaarella kuin 40-luvulla tojalevyyn lyöty naula.
Tässä vielä yksi sivu, joka on myös kivaa 6X12 -kokoa. Aloin tehdä tätä inspishaasteeseen, jossa piti olla muotoiltu paperin reuna, mutta sivu ei sitten ehtinyt valmiiksi siihen. Sivu valmistui vasta kesäkuun jälkeen, koska sivussa oleva lintu on leikattu Leikkaa&liimaasta saamastani paperista. Lehti kukan vieressä on tehty Xingin ohjeella.

Täysin pääkallotonta ja siistiä skräppäystä

Lauantai-iltana teki mieli skräpätä, mutten ollut kovin virkeä. Päätin tehdä nopean 6x12 -kokoisen sivun ylijääneistä haastemateriaaleista. Päätin myös kokeilla erilaista tyyliä kuin yleensä: suuria kuviopaperipintoja, vähän yksityiskohtia, selkeä yleisilme. Englanninkielinen, VAALEANSININEN?! otsikko. Tämä sivu syntyikin tosi nopeasti! Skräppäisin varmaan hirmu vauhtia, jos tekisin aina tällaisia sivuja. Ja toisaalta, oli vaikeaa pidättäytyä lisäilemästä vähän sitä ja tätä oman käden jälkeä ja rosoa. Esimerkiksi lintu kaipaisi puhekuplaa, jossa sanottaisiin "Think outside the cage!" koska se sopisi sekä aiheeseen että englanninkieliseen otsikkoon...kirjaimina käytin viimeiset Leikkaa&liimaa -tapahtuman sponsorilahjathickersit, joista muokkailemalla sai nämä sanat. Vastoin tapojani en muuttanut kirjainten väriä vaan annoin niiden olla siisteinä. Laitoin jopa sivuun päivämäärän!

Tätä oli hauskaa tehdä, ja aikaa meni varmaan vain puolisen tuntia. Useimmiten sivuni vievät paljon enemmän aikaa. Koska skräppään vain omaksi huvikseni, ajankululla ei tavallaan ole väliä, mutta oli mukavaa saada nopeasti valmista. Kokeilen tällaista varmaan uudestaankin, vaikken usko että siitä tulee koskaan oma tapani skräpätä. (Ja jos joku ihmettelee valokuvaa, siinä on tyypillinen vähähiilihydraattinen aamiaiseni eli kahvi kermavaahdolla sekä mantelijauhoista tehty sämpylä oikean voin kera.)

Kirigamia ja painolastia

Intohimona Skräppäys -tapahtumassa osallistuin Paperikeijun työpajaan, jossa Xing opetti kirigamitekniikkaa ja sen sovellutuksia skräppäyksessä. Työpajaan kuuluvat Jenni Bowlinin paperit olivat sellaisia, joita en itse luultavasti olisi hankkinut tässä vaiheessa, mutta olin kiinnostunut kokeilemaan. Printtasin muutamia vanhoja sukuvalokuvia juuri näitä papereita ajatellen.

En ehtinyt sitten skräpätä pajan materiaaleilla itse tapahtumassa, mutta päätin koota tämän sivun pääasiassa pajan paketista. Isot mustat pahvikirjaimet ovat tässä käsittelemättömiä, koska niiden ankaruus sopi siihen tarinaan, jonka tällä kertaa halusin skräpätä. Kaikki paperit ovat pakista, itse lisäsin vain tylliä, narunpätkän ja leimakuvasta tehdyn kalvosuurennoksen sekä hieman tussia ja liitua. Sivussa on kolme kirigamitekniikalla tehtyä muotoa: kehys, kuvan taakse jäävä tähti sekä kuvan päällä oleva kukkanen.

Sivun tarina taas menee terapiaskräppäyksen tai voimaannuttavan skräppäyksen puolelle. Olin ajatellut skräpätä periytyvästä henkisestä taakasta, mutta anteeksiantoaspekti juolahti mieleeni vasta sivua tehdessäni. Halusin antaa sen toteutua, ja sitä varten leikkasin kirjaimet alareunaan yhdestä pajan paperista.

Kuvan esittämä henkilö on kuollut jo 60 vuotta sitten ja hyvin harva enää elävä tunnistaisi hänet tästä, saati surffaisi askartelublogeissa. En siis tällä kertaa sensuroinut kasvoja. Myös tarina on niin universaali, että henkilökohtaisuudestaan huolimatta sekin ansaitsi päästä esille. Sotien vaurioittamien miesten jälkeläisten suruista voisi varmasti skräpätä albumeittain, ja vaikken sille tielle laajemmin aio lähteäkään, tämän sivun tekeminen oli itselleni mielekästä.

Tällaisilla tunnelmilla siis Jenni Bowlinin papereista :D Mitähän muille samat paperit saaneille on tullut mieleen?

Paperikeijun samat materiaalit -haastesivu

Monessa blogissa on jo fiilistelty tämän vuoden Intohimona skräppäys -viikonloppua. Minullakin oli siellä mukavaa, mutta sen jälkeen vietetyt perhelomapäivät ilman tietokonetta ovat hiukan pudottaneet minut kelkasta. Nyt olen jälleen kotona ja voin ainakin julkaista tämän sivun, jonka tein Paperikeijun Samat materiaalit -haasteeseen. Sivu olikin ainoa, mitä sain kokonaan valmiiksi viikonlopun aikana!

Materiaalipaketti oli suloinen, mutta itselleni aika haastava. Skräppäsinkin muutaman vuoden takaisia kuvia Faces -etnofestareilta, jossa lasten omalla Small faces -alueella oli kaikenlaisia telttakatoksia ja lippusiimoja ja kaikki oli ihanasti hiukan rähjäistä. Päällystin mustat pahvikirjaimet yhdellä papereista, lisäksi käytin hiukan vihreää liituväriä reunoihin. Sivusta tuli oikein mieleinen. Pahoittelen lappusilla sensuroituja nimiä ja kasvoja - ehkä minäkin vielä joskus jaksan opetella kuvankäsittelyä...

Vielä kiitos kaikille blogituttaville askarteluseurasta!

Tavataanko Intohimona Skräppäyksessä?

Tein itselleni nimilapun viikonloppua varten. Tällainen rinnuksissa sitten hillun ympäriinsä tai askartelen maanisesti pöytäpaikalla tajuamatta puhua kenellekään.

Mukaan pakkaan mahdollisimman vähän. Otan Viikko elämästä -albumin mukaan siinä vaiheessa kuin se on ja jatkan sitä - se ei ainakaan nyt ole vielä valmis - ja lisäksi osallistun yhteen Samat materiaalit -haasteeseen sekä yhteen työpajaan, joista molemmista siis tulee jonkin verran materiaaleja. Lisäksi otan skräpistämäni kuukausipakin. Eiköhän niistä jo riitä tekemistä! Kunpa vielä muistaisin etsiä kuvia mukaan...

Toivottavasti tulee tilaisuus jutella mahdollisimman monen blogitutun kanssa! :) NÄHDÄÄN!

Ensimmäinen skräpistetty kuukausipakettini

Xing esitteli hauskan idean kuukausipakettien skräpistämisestä ja laittoi muutaman esimerkkipaketin skräppäyskeskustelupalstalle. Pia K:n lailla minäkin ihastuin Scraps of Darknessin pakettiin ja kokosin sen omista tarvikkeistani. Kas tässä paperit:
Ja tässä lisukkeet. Keltaisen ja vihreän kukan tein itse skräppipapereista, pinkki ja lila on koottu yksittäisistä huopakukista. Alkuperäisessä pakissa oli kerroksellisia ruusuja, mutta kokoluokka oli yhtä liioiteltu. Sydän-tyllineula syntyi helposti helmiäispäiseen nuppineulaan - näitä voisin tehdä paljonkin - ja mustavalkoiset leimat on tässä suurennettu printterillä, teen niistä piirtoheitinkalvolle kopion töissä jos ehdin. Lintuhäkkipaperista voi leikata sopivan palasen koristeeksi. Pörröinen lanka on neulelankaa.
Tällä lailla siis! Otan tämän skräpistetyn pakin mukaan Intohimona skräppäykseen, vielä pitää etsiä sopivia kuvia. Ja pitäisi tehdä myös nimikyltti tapahtumaan! Ja, niin, pitäisi koota loppuun yllättävän haastavaksi osoittautunut Viikko elämästä -albumi...hups...

Sivu ystävyyskoirasta

Viikko elämästä -albumi on herättänyt kiinnostusta ja kommentteja muissakin askartelijoissa. Kivaa! Purin juuri kamerasta ensimmäisen päivän kuvat, ja huomasin että sellaisia asioita jäi kuvaamatta, mitä periaatteessa olisin halunnut dokumentoida. No, on kuusi päivää jäljellä kuvaamista ja muistiinpanojen tekemistä varten. Albumin lopullinen kokoaminen tapahtuu vasta ensi viikolla.


Skräppäsin loppuun sivun, jonka aloitin 16.1. Jyväskylän askartelutapaamisessa. Olen pitkään halunnut skräpätä tämän kuvan (koiran omistaja antoi luvan julkaista kasvotkin :D), ja on kivaa että sain samalla käytettyä vaikeita tarvikkeita varastostani: lahjaksi saamaani salmiakkiruutua tekevän leikkuria sekä jo 2008 ostamiani siirtokuvia, joiden laatu ei ole oikein tyydyttänyt. Siirtokuvat eivät ole minun juttuni askartelussa - hassua sinänsä, koska rakastin niitä lapsena. Ehkä kymmenet Kalkitos -arkit saivatkin raaputuskiintiöni täyteen jo 80-luvun alussa?