keskiviikko, 28. joulukuuta 2011

Mä elän vieläkin

Vuosi 2011 ei lopulta ollut kovin tuottelias askarteluvuosi. Välillä jo pohdin, olenko lopettanut skräppäämisen enkä vain myönnä sitä. Lopetin ostolakkonikin siinä toivossa, että uusien tuotteiden shoppaaminen innostaisi askartelemaan jotain! Lopulta skräppäsin vanhan ajokorttini, koska halusin dokumentoida sen ennen kuin joutuisin antamaan sen pois hakiessani uuden. Minulla ei ollut tilaisuutta ottaa siitä kunnon kuvia, joten otin töissä kopiokoneella kopioita ennen kuin singahdin ruokatunnilla poliisiasemalle hakemaan uuden korttini. Valokuvat ovat kortin kuvaa eri kokoisina, koko kortti on valokopiona tagin takana. Tagi on jonkinlaista nahkaa ja ollut kiinni jossain perheemme vaatteessa. Tagin toiselle puolelle päätyi hassu renkaanpaikkauspakkauksen tarra (onko Pang kovin luotettava nimi renkaanpaikkaustarroille?!).
Sivussa on yhdistetty aika erilaisia Basic Greyn ja Cosmo Cricketin papereita. Teksti ei kerro ajokortista vaan siitä, miten olen muuttunut ja miten suhtaudun aiempaan minääni. Ja kun laitoin sivun albumiin, huomasin että se on kuin pari edelliselle tekemälleni sivulle, joka on aivan sattumalta samalla aukeamalla! En ajatellut edellistä sivua tätä tehdessäni, mutta nämähän ovat värivalintoja myöten hyvin samanlaiset! Jopa molempien aihe on itsetutkiskelua ja ajankulun pohdintaa.

Tämä sai minut katsomaan läpi pari albumillista aiempia skräppisivujani ja etsimään toistuvia teemoja tai yksityiskohtia. Huomasin, että suosin epäkeskoa asettelua, oikealle painottaen. Pidän rykelmistä ja rosoisuudesta. Pidän kukistakin, vaikka olen aina ihmetellyt, miksi niitä käytetään niin paljon skräppäyksessä! Ehkä siksi, että kukkia on niin hauskaa tehdä...Melkein kaikki on hieman vinossa ja aika suurpiirteistä, koska skräppään huvikseni enkä jaksa liikoja mittailla. Sivujeni tekstit ovat yleensä ajatuksia, joita kuva on herättänyt, eivät niinkään dokumentoivaa tekstiä kuvan tilanteesta.

Mikä ihaninta, löysin omien töideni joukosta paljon yksityiskohtia joista pidin, ja jotka herättivät halun tehdä lisää. En usko, että skräppäämiseni siis niin vain loppuu! Toivottavasti vuodesta 2012 tulee luova ja hauska vuosi!

tiistai, 12. heinäkuuta 2011

Kill Bill vol. 3

Ostin punaista glimmer mistiä Lontoosta. Ja sitten totesin, että en oikein osaa suhistella sillä nätisti, vaan kärsimättömänä saan aikaan ennemminkin teurastamotunnelmaa. Päätin, ettei se haittaa. Alunperin olin ajatellut tehdä tästä sivusta siistin ja graafisen, mutta Luova Prosessi liikkuikin toiseen suuntaan :D Tykkään siitä, että nykyään useat sivuni tulevat helposti tehdyiksi. Olen oppinut ettei kaikkia mieleen tulevia ideoita ole pakko tunkea samalle sivulle vaan voi antaa sivun tulla nopeasti valmiiksi.

Toisaalta olen ajatellut  myös keksiä itselleni pikku haasteita, esimerkiksi tekemällä sivun jonkin tietyn koristeen tuomasta ideasta, tai vaikka laittaa 30 koristetta samaan sivuun, tai kymmentä eri kuviopaperia...loman jälkeen sitten!

maanantai, 11. heinäkuuta 2011

Suomalaismiesten mökkieleganssia

Askartelutarvikkeiden ostolakkoni ei ole pitänyt täysin. Ostin hieman tarvikkeita Lontoosta toukokuussa, ja nyt lankesin askartelukirjakerhon tarjoustuotteena pakkaukseen, jossa oli helmiä, kukkiensidontarautalankaa sekä jonkinlaista hämärää kreppipaperimaista teippiä, missä on aivan olematon liima, ja suloista leipurinnyöriä, joka oli aiemmin tänä vuonna hot ja pop monissa askartelublogeissa.

Tämä 6x12 -kokoinen sivu syntyikin hingusta laittaa heti uudet tarvikkeet töihin sen sijaan, että hilloaisin niitä kaapissa. Taustana on tuhoamastani valokuva-albumista ylijäänyttä ruskeaa kartonkia. Otsikko on taivuteltu kukkiensidontarautalangasta, siitä siis muodostuu sana "veljekset" jos ette saa selvää. Vihreä kreppiruttu on sitä outoa teippiä, jonka en kyllä usko toimivan alkuperäisessä tarkoituksessaan, tähänkin se piti ommella että pysyisi kiinni. Ötökkä on lahjana saadusta hopeanvärisestä tarra-arkista, joka ei sellaisenaan moneenkaan sivuuni toimi, mutta näin mustattuna leppäkertusta tuli koppakuoriainen. Muutenkin on taas sotkettu liituväreillä ja musteilla melko runsaasti - mutta tämä on siistiä verrattuna siihen, kun yritän käyttää glimmer mistiä! Siitä tuonnempana...

keskiviikko, 6. heinäkuuta 2011

Taidehistoriallista odotusta

Tämä sivu on odottanut valmistumistaan pitkään. Otin kuvan raskaustestistä odottaessani toista lastani kolme vuotta sitten, eli nyt ei tarvitse onnitella :D Fra Angelicon maalauksen kuvan säästin vanhasta taidekalenterista, koska se sopii aiheeseen: Mariakin on tässä välitilassa, ei ulkona eikä sisällä, ei vielä äiti eikä enää neitonen.

Sivussa on käytetty kahta kuviopaperia, joista alemman ostin alunperin skräpätäkseni taidehistorian opinnoistani. Pinkit kuviot on leikattu toisesta kuviopaperista. Lisäksi lempitarvikkeita, kuten tylliä ja liituvärejä. Tämä on yksi viime aikojen lempisivujani, koska vaikka toteutus on erilainen kuin alunperin ajattelin, tunnelma on minulle juuri se, mitä halusin.

tiistai, 5. heinäkuuta 2011

Kahdelle pyörälle

Sivu ilman kummempia selityksiä: ajan nyt prätkäkorttia ja skräppäsin siis siitä. Aihetta varten ostin toiveikkaana moottoripyörätarroja viime syksyn skräppäysristeilyltä. Tätä paperia (Jenni Bowlin?) olen käyttänyt usein muottina tehdessäni tämänmuotoisia sivuja, mutta nyt tämä piti jo käyttää ihan omana itsenään. Kaikki prätkäasiat tuntuvat olevan aina pääasiassa mustia, joissa on hiukan valkoista ja punaista. Miksiköhän?

maanantai, 4. heinäkuuta 2011

Kaihomieltä ja nuoruusmuistoja

Rakastan askartelua ja askartelublogeja, mutta inhoan syvästi bloggaamista. Jotain tapahtuu aina kesken postaamisen ja kaikki vaivalla räpeltämäni katoaa! Niinpä en ole juuri blogannut vaikka olen askarrellut muutamia kortteja ja skräppisivuja.

Usein skräppään aiheesta, jota olen ajatellut pitkään, ja saattanut mielessäni sommitella sivunkin jo pitkälle valmiiksi. Tämä sivu sai alkunsa siitä, että käteeni päätyi siivotessani tämä musta kartonki ja halusin tehdä siihen jotain! Etsin kuvan ja tein sivun ilman suurempia suunnitteluja. Koska sivu oli niin tilannesidonnainen, laitoin poikkeuksellisesti päivämääränkin sivuun. Ainakin jälkeenpäin muistan, milloin kuuntelin pelkkää Pink Floydia useiden päivien ajan...

maanantai, 16. toukokuuta 2011

Kodinhoitoa

Edellisen postaukseni kopiopakista syntyi tällainen sivu. Minulla on outo tapa siivota keittiötä melko myöhään illalla: ei joka ilta, mutta toisinaan, yhtäkkisinä maanisina puuskina. Nimitän sellaista aina "Martha Stewart momentikseni", mistä sitten tuli sivunkin otsikko. (Tiedän, että M.S. on monille askartelijoille kauniiden tarvikkeiden synonyymi, mutta minusta hän on aina ollut hiukan pelottava tyyppi! Vaikka ovat ne tarvikkeet minustakin kauniita.) Otsikon pahvikirjaimet väritin Promarkerilla ja kiinnitin Glossy Accentilla. Sain käytettyä tähän paljon pahvikoristeita, jotka jäivät yli Intohimona skräppäys 2011 -tapahtuman Paperikeijun haasteesta. Ne eivät ole mukavuusalueellani, mutta juuri siksi niitä on kiva käyttää. (6/100.)
Lisäksi valmistelin gesson ja maalien kanssa papereita joihinkin tuleviin projekteihin. Nämä ovat alunperin vaikeiden paperien pussistani. Jostain syystä tekee mieli löytää tapoja käyttää juuri niitä papereita, vaikka minulla olisi kymmenittäin mielestäni oikeasti ihania?!