maanantai 28. joulukuuta 2009

Ekaluokkalainen

Loppuvuosi on ollut tosi väsynyttä askartelun osalta. Olen tehnyt hiukan jotain, mutten ole jaksanut julkaista. Tässä kuitenkin 8x8 sivu, jonka tein esikoiseni albumiin. Siinä on hänen ensimmäinen koulukuvansa, joka oli tyhmästi rajattu soikeaksi jonkinlaisella efektillä. Se oli sellaisenaan ruma, joten upotin sen aika tiukkaan kehykseen. Värimaailma tulee tyttären hupparista kuvassa.Leikin myös krakeloituvalla sekä tavallisella scrapbookingmaalilla pahvikehyksessä. Huopakukat ovat aiemmin tänä vuonna ilmestyneen korttilehden mukana tulleita, niistä saa ihan kivoja kun niistä tekee monikerroksisia ja lisää jotain muutakin. Tässä on kuvioleikkurilla tehty pieni paperikukka ja haaraniitti.Lisäksi rakasta tylliä, pari timanttia sekä Jyväskylän askartelukirppikseltä ostamani kruunukoriste.
Scrapbookingina tämä on vähän tällainen tunnelmapala, johon ei varsinaisesti ole tallennettu mitään tarinaa. Teki vaan mieli askarrella.

Ei kommentteja: