torstai 30. syyskuuta 2010

Skräppäysristeilyllä syntynyttä

Olin mukana viime viikonlopun skräppäysristeilyllä ja se oli hirmu hauskaa. Kukaan lähipiirissäni ei skräppää, joten oli kivaa tavata blogituttuja livenä ja jutella estottomasti muovitaskujen hankintapaikoista, tarvikemieltymyksistä ja mistä nyt ikinä skräppäämättömät tuttavat eivät jaksaisi tai edes osaisi keskustella. Lisäksi oli tietenkin hauskaa skräpätä yhdessä! Osallistuin samat materiaalit -haasteeseen, ja tässä on sensuroituna minun sivuni. Valokuva otettiin viime kesänä Ähtärin eläinpuistossa, ja mieheni ja lapseni näyttävät kuvassa sekä itseltään että hyvin onnellisilta - sen lisäksi että näyttävät karhuilta! Yksi lempi-iltasatujamme on Pikku karhu -kirja, jonka kaikki tarinat alkavat tässä sivussa käyttämälläni tekstillä. Sivun koko on 8x8 koska se tulee lapseni albumiin.

Toinen risteilyllä valmiiksi saamani sivu kertoo joitain niistä asioista, miksi haluan asua kaupungissa. En sensuroinut bussikuskin kasvoja koska kyseessä on vain satunnainen, kadulla ottamani tilannekuva: olisiko kuitenkin pitänyt? Vaikka ostossaalis Tukholman askartelukaupoissa jäi aika pieneksi, en ole pahoillani. Minulla on jo nyt enemmän tarvikkeita kuin koskaan ehdin käyttää, ja matkan parasta antia oli joka tapauksessa tuntea kuuluvansa outoon kulttiin, joka viettää aikaansa laivalla! selvin päin! kokoustiloissa askartelemalla! Aivan ennenkuulumatonta ruotsinlaivalla! :D

5 kommenttia:

Elli kirjoitti...

Kiitos seurasta! Mukavan näköisiä
sivuja molemmat:)

xing kirjoitti...

Kiva että päivitit pitkästä aikaa. Karhusivu on söpö ja mistä ihmeen kultista puhut? :D

Creomi kirjoitti...

Mukava löytää tämä sinun blogisi :) Ihania sivuja ehdit tehdä laivalla. Hih, minua odottaa luultavasti samasta paikasta otettu sivu skräppäystä.

Pia K kirjoitti...

Hienot sivut, aivan hurmaavaa kuviopapereiden käyttöä! Ja mä tykkään noista perusteluista kaupunkiasumiselle :)

Napsuliini kirjoitti...

Oli hauska tutustua laivalla! Hienoja nämä sun sivut näin bloginkin välitykselllä.